Toimintakertomus 2025

2.6.2026

KANTA-HÄMEEN LÄÄKÄRISEURAN TOIMINTAKERTOMUS 2025

 

 

Kanta-Hämeen lääkäriseuran 87. toimintavuosi käynnistyi vuosikokouksella ja -juhlalla Marskin Majalla Lopella 15.3.2025. Vuosijuhlassa jaettiin seuran tunnustuspalkinto gynekologikollega Helena Launialalle. Seuran apurahaan ei tullut hakemuksia. Vuosijuhlat toteutettiin sitsihengessä ja konsepti keräsi kovasti kiitosta osallistujilta. Samoin itse juhlapaikka ja juhlaillallinen keräsivät runsaasti positiivista palautetta. Vuosijuhlaan osallistujia oli vajaa viisikymmentä.

 

Toimintavuoden muina tapahtumina järjestettiin perinteiseen tapaan kesäkuun alussa yhdessä Etelä-Hämeen Osuuspankin kanssa tilaisuus kesäsijaisille ja muille alueella vasta työt aloittaneille lääkäreille OP:n kesäpaikassa Hämeenlinnassa Alajärven rannalla. Tilaisuus oli jälleen onnistunut niin osallistujien kuin järjestäjien mielestä ja osallistujia oli tällä kertaa viime hetken peruutusten takia kolmisenkymmentä maksimääräisestä neljänkymmenen ilmoittautuneiden määrästä huolimatta. Koko jäsenistölle aveceineen suunnattu kesäretki suuntautui tällä kertaa Naantaliin ja oli jälleen oikein onnistunut. Retkeilijöitä oli vajaa neljäkymmentä. Retki keräsi runsaasti positiivista palautetta sekä järjestelyjen että retken sisällön suhteen. Retkellä vierailtiin muun muassa vasta remontoidussa Kultarannassa ja majoitus oli perinteikkäässä Naantalin kylpylässä. Perinteinen ja pidetty joulunajan glögitilaisuus järjestettiin tutusti Hämeen linnassa Vanajan laulun esiintyessä jäsenille aveceineen. Osallistujia glögitilaisuudessa oli jälleen hienosti noin kuusikymmentä.

 

Tänä toimintavuonna hallitus kävi läpi maksamattomia jäsenmaksuja ja sääntöjen mukaisesti kahtena vuonna jäsenmaksunsa maksamatta jättäneet henkilöt poistettiin seuran jäsenyydestä. Tällaisia henkilöitä löytyi yhteensä 44.

 

Vuoden 2025 lopussa seuran jäsenmäärä oli 244 jäsentä. Edellä mainitun jäsenmaksujen läpikäymisen myötä seuran jäsenmäärä oli helmikuussa 2025 201 jäsentä. Jäsenmaksu oli 45e.

 

Kunniajäseniä ovat kollegat Jorma Tiilikainen, Pekka Rysä ja Antti Mali.

 

Seuran puheenjohtajana toimi Essi Palomäki, varapuheenjohtajana Arttu Ilmanen, varainhoitajana Anna Ojala ja sihteerinä Antti Henttonen. Hallituksen jäseniä olivat Tuomas Paananen, Marian Jaalama ja Karoliina Laari. Jäsenrekisterivastaavana toimi Tuomas Paananen. Hallituksella on toimintavuoden aikana ollut viisi varsinaista kokousta ja lisäksi kaksi työkokousta.

 

Toiminnantarkastajina toimivat Riitta ja Seppo Rehunen, varalla Virpi Kröger ja Antti Koivisto.