Toimintakertomus 2021

23.2.2022

KANTA-HÄMEEN LÄÄKÄRISEURAN TOIMINTAKERTOMUS 2021


Kanta-Hämeen lääkäriseuran 83. toimintavuosi käynnistyi edelleen poikkeuksellisissa merkeissä maailmanlaajuisen koronapandemian takia vuosikokouksella 25.3.2021. Kokous pidettiin etäkokouksena Teams-alustalla. Vuosijuhlia ei järjestetty. 

Pyrkimys oli järjestää perinteinen yhteistyötilaisuus Etelä-Hämeen Osuuspankin kanssa kesäsijaisille ja muille alueella vasta työt aloittaneille lääkäreille, mutta se peruttiin pandemiatilanteen takia. Kesäretkeä ei edes lähdetty suunnittelemaan koronapandemian takia. Samasta syystä joulunajan glögitilaisuus jouduttiin perumaan aivan viime hetkillä. Myös vuosijuhlia harkittiin moneen otteeseen, mutta lopulta niitä ei toimintavuoden aikana järjestetty. 

Seuran logoa nykyaikaistettiin ja nettisivujen päivittäminen aloitettiin.

Kanta-Hämeen lääkäriseuran hallituksen esityksestä emoseura Duodecimin 140v -juhlissa palkittiin kunniakirjoilla Kanta-Hämeen lääkäriseuran pitkäaikaiset hallitusjäsenet ja puheenjohtajinakin toimineet kollegat Helena Launiala, Riitta Rehunen ja Antti Koivisto. 

Vuoden 2021 lopussa seuran jäsenmäärä oli 235 jäsentä. Jäsenmaksu oli 40e.

Kunniajäseniä ovat kollegat Jorma Tiilikainen, Pekka Rysä ja Antti Mali.

Seuran puheenjohtajana toimi Anu Mähönen, varapuheenjohtajana Tiina Vilmi-Kerälä, varainhoitajana Anna Ojala ja sihteerinä Antti Henttonen. Hallituksen jäseniä olivat Terhi Järvinen, joka tosiasiallisesti vielä hoiti rahastonhoitajan tehtävät samalla Anna Ojalaa perehdyttäen, sekä Essi Palomäki ja Terhi Mäntymaa. Hallituksella on toimintavuoden aikana ollut neljä varsinaista kokousta ja lisäksi yksi työkokous. 

Toiminnantarkastajina toimivat Hanna ja Tuomas Paananen, varalla Virpi Kröger ja Antti Koivisto.


VastaaLähetä edelleen